torstai 27. maaliskuuta 2008

värit ovat jännä juttu!
Vielä muutama vuosi sitten suosikkivärejäni olivat pukeutumisessa punainen, valkoinen ja keltainen. Mielellään käytin niitä myös kodin sisustusväreinä. Nyt nuo vahvat värit ovat hiipuneet taka-alalle ja tilalle ovat tulleet kaikenlaiset maanvärit valkoisen kera. Tuota muutosta jaksan ihmetellä, sillä muutaessamme nykyiseen kotiimme halusin pois kaikki ruskeat ikkunanpuitteet ja jalkalistat ym. Nty meillä komeilee olohuoneessa pähkinäpuinen kirjahylly ja pöytä. Värisävy jota kohti aikaisemmin lähes oksensin!!!!

Värimaailmani tuntuu pelkistyvän jatkuvasti.
Aikaisemmin ollessani väsynyt ja kiireinen vaihdoin vaatteeni ja ympäristöäni keltaiseen tai oranssiin
- nyt haluan poistaa värit ympäriltäni ja pelkistää sisustusta.

Pari vuotta sitten vierailin Virpi Kinnusen Villa Kosmoksessa.
Upea elämys niin silmille kuin mielellekin!
(www.willakosmos.fi)
Virpi kertoi värien vaikutuksesta ihmiseen. Jokaisella värillä on kehossamme oma alue: esim lila liittyy pään alueeseen ja henkisyyteen / hengellisyyteen. Jonkin värin janoon kannattaa hänen mukaansa vastata. "Sateenkaaren seitsemän väriä kuvastaa ihmisen sisintä. Väritietous kohentaa ruumiin ja mielen harmoniaa ja lisää kodin hyvinvointia"
väriterapiaan ja värien mahdollinen parantavaan vaikutukseen voi tutustua lisää esim Corloria.net -sivuilla. (www.coloria.net/kulttuurit/terapia.htm)

Ei kommentteja: